Syysloman rentous, lukeminen ja Ruska


Luin tai pikemminkin vaan ahmin Ruskan kahdessa päivässä ja kuinka vuodatinkaan taas kyyneliäni myöhään illalla, ihan vaan sen vuoksi, että olen jälleen tutustunut uskomattomaan kirjatrilogiaan ja sen ihaniin hahmoihin, jotka kuin ottaa lukemisen aikana omikseen.

Elina Pitkäkangas on aivan mahtava kirjailija. Lukiessani Ruskaa jaksoin aina hämmästyä siitä, miten hän onkaan kirjoittanut tarinansa näin sujuvaksi ja luontevaksi. Kohtaukset pyörivät päässä kuin elokuva mitä pidemmälle vaan kirjassa mennään tapahtumien kanssa. Välillä unohdin jopa hengittää.

En aio juonipaljastuksia kertoa, koska haluan, että jokainen kokee jokaisen sanan aivan itse omassa päässään niin kuin minä tein. Karttelin viimeiseen asti Ruskan kirja-arvosteluja mitä oli joiltakin kirjabloggareilta jo kerennyt tulla.

Voin vain sanoa muutaman sanan, jotka yhdistävät koko oman henkilökohtaisen kokemukseni tästä kirjasta.

"Ei voi olla totta."

Kunhan sain teetä ja rauhoituin ensireaktiostani luettuani koko kirjan, pyyhin kyyneleeni ja jäin miettimään tapahtumia. En jotenkin osannut rauhoittua.


Tätä tapahtuu minulle usein, kun luen jonkun kirjasarjan loppuun. Itku tulee aina. Sitä en voi kieltää enkä estää. Varoitin jopa kämppistäni, että kunhan saan tämän luetuksi ensin minä itken, sitten minä hieman huudan ja sitten itkunauran. Noin se ainakin suurimmaksi osaksi menikin sitten... Jälleen.

Olen iloinen siitä miten tämä tarina päättyi ja mitä hahmot oikein kokivat näiden kaikkien kolmen upean kirjan aikana.

Kun sain jälleen luettua oikein kunnolla muistin miksi luen ja miksi ensinnäkin kirjoitan. Koska rakastan sitä niin suunnattomasti!

Syyslomani on ihan juuri ohi ja on palattava jälleen opintojen pariin, mutta nämä kaksi viikonlopun päivää ovat olleet huikeat, kun pääsin pitkästä aikaa hyppäämään Kuurankeroon ja sen hahmojen maailmaan.

Kaipasin niin tätä tunnetta, miten vain karkaan omasta elämästäni kirjan sivuihin ja hukun edes hetkeksi niiden luomaan maailmaan. Tosin välillä unohdan hengittää.

Rakastan tätä tunnetta suunnattomasti, mutta koska koulu tulee viemään jälleen aikaani, jään jopa kaipaamaan vapaapäiviä, näitä kahta päivää jolloin ahmaisin Ruskan. Enkö vain voisi jäädä kotiin lämpimien peittojen alle ja vain lukea, lukea ja inspiroitua omiin tarinoihini siinä sivussa?




Palaan myös hieman omiin aiheisiini tässä vielä;

Syyslomani aikana olen onneksi pitänyt lupaukseni siitä, että rentoudun ja kirjoitan. Nemesis on edistynyt suunnitelmallisesti ja en vain malta odottaa, että pääsen tämänkin projektin kimppuun, vaikka niitä onkin jo kaksi muutakin meneillään. Ehkä tämä vielä joskus helpottaa ja osaan keskittyä vain yhteen kerrallaan.
Tosin onneksi tarinat ovat niin erilaisia, että välillä on ihan hyvä pallotella niiden välillä kirjoittaen vähän jokaista eteenpäin.

Kiitos, jos vilkaisit. Nähdään seuraavalla sivulla!

Terkuin,
Kirjoittajasielu T A E K

Kommentit