Kirjoittaja sanojen takana

Huh, se on viimein täällä! Genre, jota itse luen hieman vähemmän, mutta kirjoitan enemmän on romantiikka . Onneksi kyseistä genreä voi myös työntää jokaiseen mahdolliseen tarinan rakoseen, joten tältä harvoin voi välttyä. Ja tosiaan vaikka luen kyseistä genreä vähemmän, se ei tarkoita sitä, ettenkö kirjoittaisi sitä ja toisi tätä omiin tarinoihini. Sanoisin, että kirjoitan romanttisia kohtauksia paljon enemmän roolipeleissä, mutta on näitä kohtauksia myös omissa tarinoissanikin. Myös Nemesiksessä. Itse henkilökohtaisesti olen romantiikalle arka ihminen. Jos joku koettaisi puhua minulle oikein imeliä siitä miten ihana olen yms. säikähtäisin kilometrien päähän tästä kyseisestä ihmisestä. Koska tuollainen ei vain pure minuun. Romantiikan ei tarvitse olla aina sellaista sokerilla kuorrutettua huumaa, vaan joskus se voi olla täysin arkipäiväinen asia, mutta pienellä ripauksella sitä sokeria. Sellainen meininki on minun mieleeni myös kirjoissa. Voisi sanoa, että tällainen kohtaus tuo

Pientä päivitystä täältä pimenevän huoneen nurkasta, missä työpöytäni sijaitsee. Nemesiksen työstäminen on jatkunut, mutta paljon hitaammalla tahdilla verrattuna heinäkuuhun, jolloin sain luotua (siis ihan älytöntä) 11,251 sanaa! Nyt tahti on kuitenkin luonnollisesti hidastunut ja kaiken lisäksi syyskuu on minulle yllättävän kiireinen. Ei sillä, etten haluaisi pitää itseäni kiireisenä, välillä se on vain hyvä juttu. Elokuun alussa olin innoissani siitä, että päätin vähän repäistä ja hain Viita-akatemiaan, joka sijaitsee Tampereella. Kyseessä siis kolmivuotinen kirjoittajakoulu. Syyskuussa sain kuitenkin tiedon, etten ollut tullut valituksi. En huudellut hakemisestani paljoa kenellekään, muuta kuin lähimmille ystäville ja sukulaisille, jotka satttuivat kysymään mitä teen elämälläni. Tietysti tämä hylsyksikin kutsuttava asia harmittaa minua, mutta pyrin ajattelemaan sitä niin, ettei vain ollut vielä minun aikani. Voin aina kehittyä kirjoittamistaidoissani lisää ihan itseksiänikin