Siirry pääsisältöön

Nuhaa ja Coffee Housen tunnelmaa


Kun täällä Itä-Suomessa sataa lumen sijasta välillä vettä, minä vietän aikaani Coffarin tutuissa nurkissa, juoden kauramaitoon tehtyä lattea ja kirjoitan.

Alkuvuosi on ollut Nemesiksen edistymisen kohdalla todella hyvä! Olen saanut paljon aikaiseksi kaikkina mahdollisina vapaapäivinäni, kun olen vain päättänyt lähteä jälleen kahvilaan kirjoittamaan.

Voin ihan avoimesti todeta, että Coffarin tunnelmassa on sitä jotain, joka saa minut vain työstämään tätä käsikirjoitusta eteenpäin. Nimittäin kotona kirjoittaminen ei ota enää onnistuakseen!
Kahvilassa pystyn keskittymään täysillä siihen mitä kirjoitan, kun ei ole mitään muita ärsykkeitä läsnä. Nettikin on pois päältä aina kahvilassa ollessani ja musiikkia saan kuunneltua mukana kulkevasta tabletistani. (Ai kauhee, ku tuntuu siltä, että toistelen tätä samaa asiaa koko ajan, mutta tää asia on mulle vieläkin niin yllätyksellinen!)

Rakastan taustakuvaani. Voisin tuijottaa tuota poikaa ikuisesti. 
Mokoma rakastettava paskiainen.

Nyt helmikuun puolessa välissä sain itselleni jonkin pöpön ja olen ollut kipeänä paljon. Jatkuva nuha jyllää koko ajan ja tällainen sairastelu on vienyt puhtia pois kirjoittamisesta. Onneksi helmikuun ensimmäinen viikko oli sanamääräisesti tuottelias Nemesikselle, joten ei hätää kyllä se edistynyt on!

Nyt kun vielä osa-aikainen työni saa päätöksen, saan edes hetken elää siinä uskossa, että voin kirjoittaa Nemesistä vaikka joka päivä Coffarissa! ❤
Oih, kuin eläisin elämää, jossa olen täysipäiväinen kirjailija, vaikka en tästä mitään muuta saa kuin hyvän mielen!

Tietysti jälleen muuttuva elämäntilanne jännittää, mutta koetan olla stressaamatta liikaa! Kaikki järjestyy ajallaan. Onneksi mulla kuitenkin on tää rakas harrastus, joka pitää mut kasassa! ❤

Kiitos, jos vilkaisit. Nähdään seuraavalla sivulla!

Terkuin,
Kirjoittajasielu T A E K

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaksi projektia, yksi maailma ja yksi kirjoittaja

Joulukuu tuli nopeammin, ku osasin taaskaan odottaa. Lunta ei näy, mutta kylmä on. Kohta tää vuosi onkin sit paketissa! Joulukuu yllätti myös sillä, että sain viimein itseni aloittamaan Untoldin kirjoittamisen! On tuntunut nostalgiselta kuin palata kirjoittamaan Nemesistä, mutta vain kauan ennen sen käsikirjoituksen tapahtumia. Onhan kyseessä sen käsikirjoituksen esiosa. Hahmot eroaa Nemesiksestä, mutta siitä huolimatta oon ihan hypeissä. Tosin kirjoittaminen on vaatinut kahvin sijasta tällä kertaa kokista - toivottavasti tästä ei kehity mitään addiktiota, pitäkää tekin sormet ristissä ettei niin tapahdu! Tuntuu myös oudolta kirjoittaa pitkästä aikaa valkeille sivuille, totuin kirjottamaan mustille Nemesiksen kanssa. Untoldin lisäksi olen saanut viimein kaikkien esilukijoiden palautteet Nemesiksestä ja tunnen tästä niin montaa tunnetta samaan aikaan. Oon ollu iloinen, surullinen, ahdistunut ja sit inspiroitunut. Niin paljon tunteita herätti varsinkin viimeinen palaute, joka oli 3 sivua

Nemesiksen ensimmäiset hahmoluonnokset!

Olen onneni kukkuloilla, koska mulla on niin ihania ystäviä ja rakkaita! Otin nimittäin vastaan ensimmäiset hahmoluonnokset osasta Nemesiksen hahmoista! Kuvissa on siis Caelum, Rivae ja Daato (ei ollenkaan mun lempparipojat koko tarinasta köh*). Kaikkien hahmojen piirtämisestä suuri kiitos ja kunnioitus menee mun rakkaimmalle @Dartzu lle! ❤ Tällaiset ihanat "fanitaiteet" saa todellakin pitämään riman korkealla kirjoittamisen suhteen! Kertokaa toki mitä mieltä olette näistä kavereista. Jään innolla odottamaan. Kiitos, jos vilkaisit. Nähdään seuraavalla sivulla! Terkuin, Kirjoittajasielu T A E K

Jäähy kirjoittamisesta

Aika on taas vierähtäny niin nopeasti, että onkin sopiva hetki päivittää tännekin mitä kuuluu! Viimeisin päivitys oli siltä ajalta, kun sain Nemesiksen luettua läpi. Siitähän lähettiinkin sitten vauhdilla kohti suurempia editointeja. Onneksi mulla on mun oma takapiru, joka lahjoitti ihan uuden vihkon seuraavia editointisuunnitelmia varten. Nykyinen muistivihko alkaa olla melko täynnä ja siihen pitäisi mahtua vielä Nemesiksen esiosan suunnitelmat. Mutta sitten niihin jännempiin uutisiin!  En tiedä kelle tää nyt on enää yllätys, mutta kerronpahan nyt kuitenkin, että Nemesis lähti tämän kuun alussa esilukijoiden hellään huomaan! Siis ai että miten jännittävää! Oon saanut jo yhden kokonaisen palautteen ja sekä palautteen viidestä ensimmäisestä luvusta. Eli vielä on odotettava loppuja kommentteja, mutta siitä huolimatta en ole voinut olla täysin rentona. Olen koettanut jo miettiä mitä korjauksia Nemesis tulee tulevaisuudessa vielä tarvitsemaan ja aivosolut on kyllä saanu kovaa kyytiä sen vu